Norman juoksua ei näy vieläkään...HUOH. Miinalle tilattiin rokotus tiistaiksi ja samalla Normakin saa rokotteen. Minä hölmö kun olin luullut että  tuo neloisrokote on parivuotta voimassa, mutta ei ole. Rokotteen pääte on vet. ja se oli merkitty vuoden voimassaolo ajalla. Toisella päätteellä oleva on voimassa 3 vuotta, paitti kennelyskä. Noh, ei mitään hätää, uusi piikki niskaan ja se siitä. Eestissä rokotteet ovat voimassa vain vuoden, joten olisin joutunut rokottamaan silti Normuskan, jos näyttiksiin meren taa aiotaan..

Miina kasvaa ja kasvaa. Virtaa siinä on kuin pienessä talossa, ja päivä kuluukin peuhaten Norman kanssa. Pihalla kaahailu on pop, sekä toisten natustaminen. Miina on edistynyt jo kosketuskepin kanssa, ja sivulletulon liikerataa ilman käskyä jo harjoitellaan. Lisäksi Kira on käynyt kentällä leikkimässäö Miinan kanssa, ja opettelemassa kuinka kentällä ollaan, eli ei tutustuta toisiin koiriin eikä mennä joka ihmisen luo, vaan leikitään mamin kanssa. Miina on tosi rohkea ja sosiaalinen, ihana.

Tänään Kira ja Miina menevät keskustaan opettelemaan käpsimistä ja sitä että joka ihmisen luo ei rynnitä. Samalla Kira joutuu opettelemaan kuinka sanotaan EI ihmisille jotka ovat tulossa paijaamaan suloista punkkaria kesken treenin. Meillä kun koirat eivät saa hihnassa tervehtiä, eikä kesken reenin vieraat paijjaile. Näin vältytään monelta ongelmalta: Nenäpunkki ei tartu kun vieraat koirat pidetään erossa, ei opi hihnassa ryysimään toisten koirien luo jne. Vapaalla saa sitten tuttuja koiria leikittää:)

Miina painaa jo yli 11 kg, melkein 12kg. Norma painaa 27 kg, ja ei ole läski, kuten oli mailmanvoittajassa. Kaipa tuo ulkona riehuminen ja jatkuva leikki tuo jotain lihaksia. Musta sais olla pikkasen hoikempi, mutta muut väittää että on hyvä näin. Takajalkoihin on selvästi tullut lihasta, tosin vieläkin on pienet kintut, etupää on todella iso ja vahva. Kohta aloitetaan veto harjoitukset, kun kunto on jo nyt selkeästi parempi.

VAUHTIA JA VAARALLISIA TILANTEITA...