Olisipa aina perjantai...perjantai. 3 päivää töitä, herätys 3.10 ja kotona klo 16. Ei siinä paljoa sitte muuta jaksakkaan. Tänään haettiin Normalle penikkaruokaa, jota pikkaisetkin sitten opettelevat syömään. Apteekista pitäs hakea käsidesiä ja betadinea, pentuloota pitäs vuorata sanomalehdellä ja astro truffilla ( kostean tilan pehmeä matto) Norma lyllertää aika mukavasti, hyppää vielä ihan hyvin sykkyyn, mutta kohta se varmaan loppuu, sekin. Nälkä on koko ajan molemmilla koirilla. Norma ei voi enää syödä kovinkaan isoja annoksia, joten Kira on antanut välipaloja. Mulla alkaa loma 2.3 joten saan minäkin sitten EHKÄ huilia hiukan. Henrikillä on loma huhtilkuun ajan, joten hää saa olla pentuvahtina ( ja siivoojana...)  Äiti on luvannut tulla väliajaksi tarpeen mukaan, eli meillä on kotosalla joku koko ajan kun pennut tulee:)

Miina oli laihtunut. Skutilla painoi 22.4 ja eilen 22.1 joten hyvin on sujunut. Ruokaa voin hivenen lisätä, sillä painoa saa tulla pikkaisen/viikko. Lasken barffin 3% mukaan.Ja on puhdas liikkeissään taasen. Miina on kyllä varsinainen metkumestari, ja varsin onnettomuusaltis.

Pentukyselyjä on tullut ihan kivasti, mutta ihmettelevät miksi en anna varauksia. Miten voin antaa varauksia, kun ei ole syntyneet ja mitä sukupuolta tai montako. Mielestäni olisi hirveän väärin luvata jollekkin vaikka narttupentu, ja sitten niitä syntyykin vain yksi, joka on minulle. Ne ihmiset jotka on olleet aktiivisia ovat tottakai mielessä heti kun jotain tapahtuu. Niille joille en halua pentua antaa, olen sanonut suoraan.

Olen ajatellut että kun pennuilta simmut aukeaa, ihmiset saavat tulla pentusia kattomaan ekan kerran. Norma ei välttämättä vielä ihmisiä hyväksy, mutta voi mennä lenkille siksi aikaa. Jos hyväksyvät tarjolla olevat, otan varausmaksun. Tosin kauempana olevat ei välttämättä pääse/kannata tulla tänne asti. Sitten 5-6 viikon tienoolla uudestaan kattomaan, ja katellaan vähän luonnetta ja toiveita, mitä halutaan tulevalta penikalta. Toivottavasti isukki Tomba pääsee kyläilemään silloin myös.

Kumma kun tuo aika hurahtaa. Pian on SE aika, toivottavasti kaikki on kotosalla kunnossa siihen mennessä, kun pikkuiset päättää ilmestyä mualimaan:)


Norma ja Tomba heti " sen" jälkeen...