Tänään oli kova päivä. Timin kunto on viimeviikolla huonontunut niin, että päätimme mennä lekurille. Tarkoitus oli ottaa verikoe ja sydän kuunnella, ja muutenkin katsastaa, mistä johtuu kun ukon elinvoima on valunut ulos aivan kuin ilma ilmapallosta jossa on reikä.

Ell tutki koiraa ja totesi että takapää on täysin lihakseton, ja polvissa patella luxaatio, joka on aiheuttanut kovan nivelrikon. Epäili että voisi olla ristisidekkin mennyt toisesta takasesta. Mutta tämän ikäisellä koiralla voi rikkoja ja kaikkea jo ollakkin. Mutta Timillä oli myös vatsahaavan alku, jonka takia oli allapäin, hivenen ruokahaluton, oksennellut jne. Jos vatsahaavaa olisi lääkitty, rimadyl olisi jouduttu jättämään pois, ja ilman kipulääkettä Timin tuskat olisivat olleet hirveät, spondyloosa selässä, nivelrikko ja pl polvissa ja vattahaava- ei hyvä yhdistelmä. Joten teimme päätöksen päästää Ukko sateenkaarisillalle muiden eläintemme seuraksi.

Timi haudataan tuttuun paikkaan muiden appejen joukkoon, Muru kisun seuraksi.  Tuntuu aika hurjalta, ikävä on kova, ja järkytys, mutta samalla on huojentunut olo, Nyt ukkoa ei satu enää.

Kira sanoi eilen minulle, että Timin elämä on merkityksetöntä nyt. Hän tarkoitti sitä, että kun Ukko on kipeä, eikä voi auttaa isäntää töissä, jahdata kisua, rähjätä uroksille, pelmuttaa Normaa ja syödä luuta, ei ole mitään syytä elää. Timi oli työkoira, joka rakasti isännän kanssa puusavottaa ja oman alueen vahtimista, se oli sen elämäntehtävä. Ja kun näihin tehtäviin ei enää kyennyt kivuiltaan, elämänhalu ja ilo hupenivat hetkessä.  Uskon että päätöksemme oli oikea. Timi ei ollut helppo koira missään muodossa, ja kivut muuttivat sen käytöksen jo nuorena koirana, en tajunnut silloin, että yleensä agression ilmaantumiseen on syy kivussa.

Nyt sitten opettelemme elämään näin. Norma sopeutui hetkessä, hän sai käydä haistamassa Timiä. Enemmän meidän perheeltä menee aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Onneksi kaikki kauniit muistot jää.